Automatiikan esiin tuomia uhkakuvia
Kimmo Huosionmaa B.Sc.,BBA
Kirjailija Stanislaw Lem kirjoitti aikoinaan kirjan "Voittamaton", missä hän käsitteli robottien evoluutiota, niin että lopulta planeetalla olisi eräänlainen juurakko, mikä valmistaisi autonomisesti eräänlaisia nanohyönteisiä, joilla tuo planeetan laajuinen keinotekoinen organismi sitten voisi taistella tai hyökätä myös ihmisten kimppuun. Tai kun pohditaan tarkasti, niin onko tuo robotti enää oikeastaan keinotekoinen?
Sen kehitys kuitenkin on lähtenyt liikkeelle tavallisista tutkimuskäyttöön tehdyistä automaateista, joiden tekoäly on kuitenkin varustettu evoluution mallilla, ja sen jälkeen tuo kone on kehittynyt niin, että sillä on ikään kuin "juurakko", mikä on ikään kuin noiden nanoluokan helikopterien tuotantoyksikkö, eli eräänlainen valtava liukuhihna, mikä valmistaa noita eräänlaisen helmen muotoisia helikoptereita, minkä keskellä on reikä, mihin on asennettu moottori.
Tuota robottia sitten ohjataan magneettikentällä, joten voisin kuvitella sellaisen hurjan ajatuksen, että niissä olisi oikeastaan hiukkaskiihdytin. Tuo väline on melko helppo toteuttaa, koska ne eivät vaadi liikkuvia osia, ja silloin niihin on helppo pumpata energiaa voimakkaalla radiosäteilyllä. Ja tuon välineen teho perustuu siihen, että nuo hyönteiset sitten yhdistävät toisensa WLAN:in avulla, jolloin niiden tietojenkäsittelyn kapasiteetti kasvaa. Mutta samalla niiden toimintaa voidaan häiritä ECM-laitteilla, jotka häiritsevät niiden keskinäistä kommunikaatioita, mikä vaikeuttaa näiden robottien yhteistoimintaa.
Nuo helmet tai nanohyönteiset ovat sellaisia, että ne kykenevät muodostamaan mikroaaltoja hyökkääjänä pitämänsä kohteen ympärille. Tällaiset välineet sitten voivat olla tulevaisuuden asejärjestelmien perustana, ja siksi meidän pitää keskustella siitä, että kuinka pitkälle me haluamme sitten valmistaa esimerkiksi tekoälyä. Kyseinen kirja vilisee erilaisia teknisiä välineitä, kuten antimateriaa ampuvia ionitykkejä sekä alus, joka valmistaa 3D-printterillä laitteita, joilla se yrittää tuhota noita nanohyönteisiä. Mutta kuitenkin tuo kirja käsittelee erittäin pelottavaa kuvaa robotiikasta.
Ensinnäkin keinotekoinen organismi on väline, joka kykenee monistamaan itseään, ja sitten tekemään täydellisesti toimivan kopion siitä välineestä, mikä on alunperin lähetetty matkaan. Tuollaisen tekniikan nimi on Von Neumann-kone. Tuollainen Von Neumann-kone voi olla esimerkiksi tehdas, joka tuottaa itsestään kopioita. Se olisi varustettu tehokkaalla sekä älykkäällä ja oppimiskykyisellä tietokoneella, sekä välineillä joilla se kykenee etsimän malmeja, sekä valmistamaan lisää kyseisiä välineitä.
Tuolloin kyseessä on tietenkin eräänlainen tehdas, mikä sitten valmistaa myös automaatteja planeetan valloitusta varten. Toisin sanoen keinotekoinen solu ei mitenkään muistuta elävää solua muuten paitsi toiminnallisuutensa osalta. Se voi olla tehdas, joka käyttää kauko-ohjattuja kauhakuormaajia sekä täysin automatisoituja tuotantoyksiköitä luodakseen tarvitsemiaan välineitä. Ja vaikka planeetalla jonne tuo laite viedään ei olisi vettä, niin nuo suurta työlämpötilaa käyttävät 3D-printterit eivät tarvitse kuin jotain ainetta, mitä ne sulattavat mikroaalloilla. Sen jälkeen nuo koneet vain ikään kuin valavat tuota sulaa johonkin muotoon. Kyseisen välineen muistiin on tallennettu muutamia piirustuksia, joiden avulla se sitten voi luoda kopioita itsestään.
Samoin sen tietokoneella on ohjelmisto, jolla se simuloi noiden muistissaan olevien koneiden selviämistä sen toimintaympäristössä, eli tuo ohjelmisto ottaa huomioon kaikki mahdolliset suureet, jotta se voi laskea esimerkiksi valmistamansa kopion maavaran sekä valita tuon laitteen voimanlaitteen. Nuo suureet ovat tietenkin kappaleen pyörähdysaika, sekä pinnan korkeuserot ja painovoima. Jos planeetta mille koje laskeutuu on lukkiutunut, ja laskeutuminen tapahtuu päivän puolelle, niin silloin aurinkovoima olisi oikea vaihtoehto, koska sitä olisi yllin kyllin saatavilla. Ja keskellä tuota polttavaa erämaata tuo koje olisi suojassa korroosiolta, koska siellä ei olisi kosteutta.
Tuo työskentelyyn tarkoitettu robotti voi olla oikeasti pelkkä auto, joka ensin aloittaa muiden yksiköiden valmistamisen, ja sen sisällä voi olla mikropiirien valmistustyökalu, jota sitten tuo robotti käyttää uusien robottien elektroniikan valmistuksessa, ja kun tuo väline on valmistanut nuo osat, mitä robottiin tarvitaan, niin sitten se vain kasaa nuo seuralaisyksiköt, ja sitten tuo robotti vain kopioi käyttöjärjestelmänsä levykuvan noihin koneisiin. Jos nämä laitteet valmistavat tarvittavia osia 3D-printterillä, niin sitten ne hetken kuluttua voivat ryhtyä rakentamaan automaatista tehdasta. Tietenkin tällaiset robotit on varustettu oppivalla tekoälyllä, jonka avulla ne kykenevät muokkaamaan piirustuksia tuolle toimintaympäristölle sopivaksi. Tuollaisten keinotekoista elämää jäljittelevien koneiden luomisesta pitää kuitenkin aina hiukan keskustella, koska jos niitä käytetään väärin, niin silloin tuloksena voi olla jotain aivan muuta, kuin mitä aluksi haluttiin luoda.
Jos esimerkiksi 3D-printtereitä käyttävä modulaarinen sekä täysin automatisoitu tehdas, joka voi valmistaa mitä hyvänsä tuotteita hakkeroidaan. Jos tuo tehdas ohjelmoidaan tuottamaan tällaisia lentäviä helmiä, niin silloin siitä voidaan muokata kammottava ase, joka tuottaa eräänlaisen pölymyrskyn, joka pyyhkäisee minkä tahansa armeijan tieltään.
Mikäli tällaisiin täysin automaattiseen toimintaan tehtaisiin siirrytään, niin silloin on vaara siinä, että joku henkilö sitten alkaa tuottaa niissä robottiaseita kuten F-35 "Lightning II"-hävittäjän robottiversioita yksityisen käyttöön, mikä varmasti on täysin kiellettyä jokaisessa maassa. Mutta ongelma on siinä, että täysin automaattinen tehdas ei mitenkään eroa päällepäin muista tehtaista, ja niiden tuotanto perustuu siihen, että CAD-kuvasta tehdään suoraan CAM (Computer-aided Manufacturing) eli tietokoneavusteinen valmistus-tekniikan avulla toimiva tuote, ja jos joku sitten tuollaista tehdasta lainaa pieneksi hetkeksi, niin hän voi sen avulla rakentaa itselleen vaikka suihkuhävittäjän. Ja täytyy muistaa se, että kukaan ei oikeasti valvo robottien tekemiä tuotteita, vaan robotti voidaan ohjelmoida tuottamaan mitä vain, ja sitten jälkeenpäin vain nuo CAM-laitteen muistissa olleet työkuvat poistetaan, jolloin robotti ei muista tehneensä mitään outoa, ja voidaanhan rynnäkkökiväärin vamistuskuva nimetä vaikka "mollamaijaksi", jolloin ei koneen lokiin jää jälkiä tiedostosta, missä nimenä on asemerkki.
Tuollainen täysin automaattisesti sekä ilman paikallista valvontaa toimiva tehdas ei kamalan suuri olisi, ja sen koko voisi olla vaikka rekan kontin luokkaa, mikä sitten tekee mahdolliseksi esimerkiksi aseiden tai lentokoneen osien valmistamisen vaikkapa kriisialueella, jolloin koneen osia ei tarvitse kuljettaa valtameren ylitse. Tuolloin kuitenkin on ongelma siinä, että jos tehdas voi valmistaa minkä hyvänsä laitteen varaosan, niin silloin tietenkin niistä varaosista voidaan koota uusi lentokone. Näin ollen joku voi tuolloin sitten valmistaa suihkuhävittäjän kotipihallaan, jos hän sattuu löytämään sopivat piirustukset, joista sitten metallin työstöön tarkoitetulla 3D-printterillä voidaan luoda noiden lentokoneiden varaosia, ja sitten ne vain laitetaan yhteen, jolloin voi tyttöystävän viedä mukavasti lennolle uudella F-35-hävittäjällä, jonka tuo henkilö on tehnyt omassa autotallissaan.